Sitrusharrastuksessakin verkostoituminen on kivaa. Verkostoitumisen ansiosta on ollut hauska huomata, että eräs saksalainen kauppaketju aiheuttaa suhinaa useammassakin Euroopan maassa. En nyt tässä mainostele nimeltä, mutta kyllähän me kaikki silti tiedämme mistä ketjusta on kyse. Kerran vuodessa niiden hyllyille ilmestyy suhteellisen edullisia ja hintaan nähden hyvän kokoisia sitruspuskia ja niitä tunnutaan odotettavan kovasti. Tänä keväänä ranskalaiset pääsivät tästä ilosta nauttimaan jo varhain ja vihdoin myös me Pohjolan perällä saimme kuorman etelän hetelmiä.
Muina vuosina olen kyllä jälkikäteen kuullut näistä sitruksista. En nimittäin asioi kyseisessä ketjussa enkä myöskään tutki ketjun mainoksia. Enkä halua lisää sitruksia enkä missään tapauksessa miltään ketjulta, jonka voitot menevät muualle. No, kyllähän te tiedätte tämän hapannaamaisen ihmistyypin…
Sitrusryhmässä asiasta kuitenkin nousi keskustelu, päivämäärä ja kellonaikakin kaupan aukeamiselle kerrottiin ja matkalla töihin huomasin autoni itsestään kurvaavan kaupan pihaan. Jaahas, kumkvatti ja hapankvatti sekä yksi sitruuna, totesin paikalle päästyäni. Eipä tarvitse tänne enempää asettuakaan. Paitsi mitenkäs tuo sitruunan hedelmä on tuollainen mollukka? Käteni ojentui ilman tahdonalaisen hermoston toimintaa, tarttui puuta rungosta ja nosti sen syliini. Sieraimeni värähtelivät ja tajusin, tämä on jotain mitä minulta puuttuu! Kiilto silmissäni ryntäsin kassalle. Tätä oli päästävä tutkimaan lähemmin!
Kuvasin, nuuskutin ja hipelöin uutta tulokastani. Laitoin viestiä kansainvälisiin ryhmiin ja erilaisia arvauksia ja pohdintoja tuli, mutta halusin varmuuden. Mikä oli lajikenimeltään tämä poikkeavan oloinen sitruuna? Vaati vähän salapoliisityötä, mutta lopulta sain selvitettyä kasvin alkuperäisen tuottajan. Sormet täristen kirjoitin kysymyksiä tuottajalle ja jäin odottamaan vastauksia. Ei kuulunut vastausta ja murhe täytti hapannaaman happaman mielen. Kunnes eräänä aamuna sähköposti kilahti ja tieto saapui. Volkamerinsitruuna oli muuttanut kokoelmiini.
Volkamerinsitruuna on nimetty saksalaisen kasvitieteilijä Johann Christoph Volkamerin mukaan. Se on vanha lajike ja kuvattu jo 1600- ja 1700- luvuilla kirjallisuudessa. Uusimpien tutkimusten mukaan se lienee sukaatin ja pomeranssin risteymä, aiemmin uskottiin sen olevan kantoninlimetin ja sitruunan risteytys. Huolimatta taustastaan sitä toki voidaan käyttää ruuanlaitossa ihan tavallisen sitruunan tapaan.
Volkamerinsitruunan kasvutapa on tiivis, lehdet ovat melko kompaktit ja niissä saattaa joskus olla pieni ja kapea liuska lehtiruodissa. Lehden reunat ovat kevyesti nyhälaitaisia. Murskattuina lehdet tuoksuvat vähän appelsiinin häivähtävälle. Hedelmä on mukavan iso pompula. Se on muodoltaan perinteistä sitruunakuvaa pyöreämpi, selkeästi isompi ja kypsänä väriltään keltaisesta oranssiin. Pintarakenne on nahkamainen. Hedelmäliha on väriltään kellertävän oranssiin vivahtavaa ja tuoksu on raikas. Kukat ovat isot ja verholehtien ulkopinnassa häivähdys vaaleanpunaista. Kukkien tuoksu on voimakas, lähes huumaava.
Uusi kasvi päätyi ensimmäiseksi suihkuun. Tutkin sen lehdet ja rungon luupilla, yllätyksekseni en ainakaan vielä ole löytänyt sen suojista mitään asiaankuulumatonta elämää. Kasvattajalta tullut kasvualusta oli joko saven ja vulkaanisen maaperän sekoitusta tai sitten betonia. Mullanvaihto sitruksille sopivaan kasvualustaan sai kynnet kipeiksi, sillä alkuperäinen paakku oli nätisti sanoen napakka. Volkamerinsitruuna joutuu vielä asumaan karanteenissa, en halua sen tuovan ystäviään muihin sitruksiini, jos sellaisia on kaikesta huolimatta sattunut piiloutumaan jonnekin kasvin sopukoihin. Iloitsen uudesta lajikkeesta, unohdan hankkineeni sen ja voin hyvällä omallatunnolla taas sanoa, että meille ei ainakaan uusia sitruksia tule, eikä ole aikoihin tullutkaan!
Siinpä ne ovat vierekkäin. Volkamerinsitruuna ja sitruuna ’Lunario’.
