Sitrus nimeltään Nakkipuu

Tiesin heti, kun näin sen kuvan, tuo piikkipuska kuuluu meidän sitrusvahvuuteemme. Se tuli Suomeen Italiasta, vahingossa ja väärinymmärrettynä. Toinen harrastaja tilasi muuta, mutta paketista paljastui risukasa, joka oli täynnä vihaisia okaita ja se kertoi heti käsille, että minuun ette koske. Halusin sen, halusin niin paljon, että näpytellessäni viestiä sen kohtalosta sormeni sekosivat toisiinsa. Se oli kulkenut jo pitkän matkan etelän lämmöstä kuriirilla pohjoiseen Suomeen. Vielä se pakattiin uudelleen ja matkahuolto kuljetti sen takaisin etelämmäs meille, kotiin.

Nakkipuun lehdet ovat pikkurillin kokoiset ja hämäävät sydämellisellä muodollaan. Luonne on tiukka ja takakireä, ohi kävellessä se saattaa sivaltaa kulkijaa ylettyessään.

Sen nimi ei ollut Nakkipuu, se oli pelkästään sormilimetti (Citrus australasica ’Pink Ice’), kaviaarilimettinäkin tunnettu. Se joutui eristyksiin kodinhoitohuoneen pöydälle ja siinä sitä tutkiskelin. Koskea ei voinut, sillä sen luonne oli vihainen, jos se ei raapinut haavoja, se vähintään tarttui vaatteisiin ja varmasti sähisi sisäisesti. Mutta minä näin sen pehmeän puolen, se piti vaan saada esille luottamuksella ja hyvällä hoidolla.

Muutaman viikon kuluttua katsoin kauempaa, että siihen oli tullut jotain pientä ja valkoista. Kauhulla ajattelin ötököiden puhdistusta sen piikkien seasta, se jäisi kyllä tekemättä. Lähempi tarkastelu osoitti kuitenkin, että se oli täydessä kukassa. Kukat olivat minimaallisen pieniä, enkä ollut lainkaan huomannut sen nuppuja. Tuijottelin sitä kuitenkin jatkuvasti, joten käynti optikolla olisi ehkä ollut paikallaan. Sitruksen kukat ovat yleensä näyttäviä ja hyvän tuoksuisia. Nämä puolestaan olivat halkaisijaltaan alle 1 cm, terälehdet sojottivat mitenkuten, eikä heteitä ja emejä edes nähnyt. Mutta minä uskoin siihen. Otin pienen siveltimen ja pölyttelin kukkia päivittäin, niitä tuli valtavasti, mutta jatkoin sitkeästi. Ulkolämpötilat nousivat ja piikkipaholainen pääsi verannalle päivisin jatkamaan kukintaansa.

Kesälomalla kavereiden kanssa.

Yllättäen tajusin, että kukkapohjat olivat muuttuneet pieniksi madoiksi. Tämä puu haluaa tehdä kaiken salassa ja päästä sitten yllättämään muut. Siinä sen kanssa puuhastellessani siinä oli alkanut kasvaa pitkulaisia raakileita, jotka eivät olleet mitään aiemmin näkemiäni sitrusraakileita muistuttavia, eikä niistä tullut herkullisuus mieleen, ainakaan ensi näkemältä. Tässä vaiheessa sen nimi alkoi muotoutua Nakkipuuksi ja aika näytti, että nimi oli juuri oikea.

Sormilimetit ovat Australian asukkaita, niitä pidetään suurena herkkuna ja jos kaupasta löytyy moisia ihmeitä, kilohinta on yli sata euroa. Tähän nähden joudun nolona tunnustamaan, että meillä meni niitä aika isolla rahalla ihan hukkaan, kun en saanut aikaiseksi niiden pakastamista. Pakastamista? Kyllä, nämä kestävät pakastamista ilman kuoria. Hedelmän sisältä löytyy kaviaarimaista rakkulaa, joka maistuu raikkaalle, minusta myös vähän tärpättiselle. Kalan kanssa se oli herkullista, samoin salaatin ja jäätelön seassa poksuvina yllätyksinä. Pelkiltään syötynä täytyy myöntää, että parempaakin on tullut maistettua. Hedelmän kuori halkaistaan ja poksuvaiset puristetaan käyttöön tai vaikkapa jääpalamuotteihin odottamaan tulevaa käyttöä pakastettuna. Miksi en saanut aikaiseksi? No, seassa on myös pienet siemenet, jotka piti erotella poksuvista.

Siinäpä poksuvaista kaviaarilimettiä.

Luonnossa niitä esiintyy useita värimuunnoksia ja meidän nakkipuumme hedelmät ovat kypsinä punaisia. Hedelmät ovat lieriömäisiä, 5-7 cm pitkiä, usein hieman kaarevia, kapenevia sekä kärjestä että tyvestä. Kuori on karkea ja siinä on lukuisia öljyrauhasia.

Siemenet piti toki kokeilla laittaa kasvamaan. Yllätyksekseni mitättömistä, toispuolisesti litistyneistä ja paprikan siementä muistuttavista siemenistä tuli nopeasti itäviä, pieniä nakkipuun poikasia. Usein siemensitrukset eivät muistuta emokasvejaan, mutta Nakkipuu näyttää tuottavan hyvinkin oikeanlaisia jälkeläisiä. Ensimmäiset lehdet olivat niin pieniä, että katselin niitä luupin läpi. Vaan eipä ollut polvi poikasissa pehmennyt, mittaa oli hädin tuskin 2 cm, kun ensimmäiset piikit ilmestyivät. Luonnetta löytyi, vaikka taimien näkeminen vaati vielä silmien siristelyä.

Pistokaslisäyskin onnistui, mutta vaati kyllä aikaa ja kärsivällisyyttä. Käsittelin pistokkaat samalla tavalla kuin muutkin, tästä olen kirjoittanut aiemmassa blogissani, johon pääset tästä.

Juurten ilmestyminen kesti reippaasti yli puoli vuotta, pisimmillään lämpömaton päällä lampun alla on nyt jurottanut yksi mörökölli pian vuoden. Se kasvattaa lehtiä ja voi hyvin, mutta on kokonaan unohtanut, että juuret ovat kasvilla hyvät olemassa.

Pistokaslisäyskin onnistuu, mutta vaatii pitkää pinnaa.

Nakkipuu oli satoisa. Se tuotti kymmenittäin hedelmiä, annoin niitä ystäville, käytin itse ja pakastin. Hirmuisesti meni myös ihan hukkaan, kun en saanut aikaiseksi niiden käsittelyä. Lopulta ne putosivat puusta ja ruukun juurelta keräilin lötsähtäneitä nakkeja. Koirat tykkäsivät myös napsia niitä puusta irti, syödä ne ei niitä halunnut, mutta jokin niissä viehätti myös karvaisia perheenjäseniä.

Sileäkuorisitruunoita (Citrus meyerii) ja koirien pudottamia raakoja punaisiasitruunoita (Citrus x limon ’Rosso’) nakkipuun nakkien kaverina.

Maailmalla on ihan omia harrastajia näille äkäpusseille. Nakkipuuni vaiheita seurattiin monessa Euroopan maassa ja siementen itävyyden positiivinen yllätys sai monta kirjettä pienine siemenineen lähtemään ympäri Eurooppaa. Viehätyin tästä turjakkeesta niin, että muutama pieni vähän erilainen sukulainen on lentänyt Italiasta kokoelmiani kartuttamaan. Kunhan ne kasvavat isommiksi, saapa jännityksellä nähdä, millaiseksi niiden nimet muodostuvat.

Ihanhan se näyttää jo kiltiltä. Tuo hauska Nakkipuu 🙂

https://www.blogit.fi/ihanaisen-sitruunainen-arki/seuraa

Kirjoittanut RA

Hapannaamainen sitrusharrastaja eteläisestä Hämeestä

2 kommenttia

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.