Pistokkaasta tuottavaksi puuksi

Sitruunoiden viehätystä lisää erilaiset keinot lisätä niitä. Voit kylvää siemeniä, odottaa joitakin viikkoja ja päästä seuraamaan vihreän pienen piipan muotoutumista vuosien saatossa kauniiksi kasviksi. Hedelmiä saatkin odottaa vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä ja ehkä ilman tulosta. Toki jotkin lajit maturoituvat nopeammin kuin toiset.

Sitrukset vaativat aikaa kasvaakseen siemenistä kukkiviksi ja hedelmiä tuottaviksi kasveiksi. Punainensitruuna (Citrus x limon ’Rosso’) nupulla.

Kasveja voit ilmajuurruttaa, siitä kirjoitan myöhemmin ja se onkin mielenkiintoista puuhaa. Lisätä voidaan kasvupisteestä mikrolisäyksellä ja alkuperäiseen lajikkeeseen voit halutessasi ympätä eli oksastaa toisen lajikkeen. Tähänkin tekniikkaan kurkistamme myöhemmin tarkemmin.  Rungon kuoren viiltoon voit laittaa toisen lajikkeen silmun kasvamaan ja kasvattaa itsellesi vaikka perhesitruksen, jonka jokainen oksa tuottaa erilaisen hedelmän. Helppo tapa omien kokoelmien kartuttamiseen on kävellä puutarhalle ja ostaa uusi kasvi valmiine hedelmineen. Tapoja löytyy, mutta tässä kirjoituksessa käsittelemme pistokaslisäystä, johon myönnän hurahtaneeni aika syvälle.

Pistokaslisätty limekvatti (Citrus x floridana) ruukutettuna ja valmiina uusiin seikkailuihin. Alkuna oli pitkä, vahingossa katkennut oksa, jonka pätkin kolmeksi pistokkaaksi.

Pistokaslisäys tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tapaa, jossa emokasvista napsaistaan sopiva oksa, kasvatetaan siihen tavalla tai toisella juuret ja tökätään se omaan purkkiin kasvamaan. Hitaasti maturoituvat sitrukset ovat tämän suhteen ihanan yksinkertaisia. Kun oksa on kukkivasta ja tuottavasta puusta leikattu, se jatkaa kukkivana ja tuottavana vaikka olisi vain 5 cm korkea. Toki ihan hiukan hankala on nähdä mielessään 5 cm pomelopuussa hedelmää, mutta kukkia siinä saattaa kyllä nähdä. Ja äkkiähän pistokas ottaa kasvupyrähdyksen ja hyvin tuettuna saattaa hedelmäkin onnistua kasvamaan. Itse annan pistokkaiden kukkia ja tehdä raakileitaan, varsinkin, jos juuria on jo kasvanut. Hauska on seurata millaisen sitruunajätin kolmen lehden tikku tuottaa. Kasvi kyllä pudottaa hedelmän tarvittaessa. Toki tämä saattaa viedä voimia pistokkaalta, mutta kun kyse ei ole ammatista, on mukava seurata kasvien elämää niiden omista lähtökohdista.

Pistokkaat yleensä suositellaan leikkaamaan keväällä tai alkukesästä. Jos olosuhteet ovat kunnossa, voi pistokkaita lisätä ympäri vuoden. Itse teen pistokashommia yleensä syksystä kevääseen, kun ulkona ei houkuttele pihatyöt ja sormet ikävöivät multaan kaivautumista. Talven pimeimpään aikaan kasvun voima luo uskoa kevään tuloon. Ulkona paksu lumihanki ja sisällä pieni kesä pullossa, mikäs sen parempaa. Pullossa, miten kesä voi olla pullossa? Sepä onkin yksi tämän harrastuksen viehättävyyttä.

Pistokkaaksi kannattaa valita jo vähän tukevampi oksanpätkä, joka ei sula pehmeäksi lötköksi emokasvista irroitettaessa.  Itse leikkaan noin 10-15 cm pätkiä, jos valinnanvaraa riittää. Välillä joku oksa saattaa ohi kävellessä tarttua piikeistään kulkijaan ja katketa, sellainenkin on ihan hyvä pistokaslisäykseen, kasvi ei kysy oksan pituutta, jos siinä on riittävästi vartta mullan alle ja päälle. Kaupassa myydään joskus hedelmiä, joissa on vihreää mukana. Esimerkiksi sorrentonsitruunat pienissä koreissa ovat usein kiinni oksanpätkässä. Tällöin kannattaa valita mahdollisimman tuoreen näköinen oksa, leikata siihen uudet imupinnat ja ehkä kynnellä rikkoa jostain kohtaa pintaa ja laittaa pistokas vuorokaudeksi veteen likoamaan. Tällainen kuivahtanut oksa on toki epävarmempi ja kestää kauemmin juurtua, mutta onnistuu kyllä usein. Tuoreesta pistokkaasta poistetaan alimmat lehdet, mullan pinnalle tulevat lehdet jätän itse paikalleen. Joskus ne saattavat pudota kaikki ja pelkkä oksa jää hoitamaan tärkeää virkaansa. Välillä kurkistat pistokastasi ja huomaat sen kasvattaneen pienen oksan tai kukkanuput, mutta juuret puuttuvat vielä kokonaan. Älä menetä toivoa, kasvi elää omassa rytmissään. Jos lehdet ovat hirmuisia jättiläisiä, kuten joskus vaikkapa bergamotti maximassa saattaa olla, voin leikata lehdet puolikkaiksi. Hyvä imupinta ja osa mullanalaisesta kasvista kuorettomaksi, on ohjeeni tuoreen pistokkaan käsittelyssä.

Oksan latva on hyvä pistokas. Tästä napsaisisin nuput pois ennen juurrutusta.

Ja nyt päästään siihen pulloon… Juurrutan pistokkaat tyhjässä limpparipullossa. Sinne muodostuu oma pieni mikroilmasto, voin rauhassa unohtaa kastelun ja muut huoltotoimenpiteet. Innostus riittääkin usein laittamisvaiheessa, mutta saattaa sitten lopahtaa ajan kuluessa. Tällainen itsestään toimiva ratkaisu on siksi mukava. Katkaisen pullon puukolla keskeltä, Leikkaan pohjan ”tassuihin” pienet vedenpoistoviillot ja täytän pohjaosan ilmavalla kasvualustalla, usein laitan mullan siitä säkistä, joka sattuu ensimmäisenä tulemaan vastaan, lisään siihen leca-soraa ja orkideakaarnaa, välillä myös vermikuliittia. Perusmullan rakenne vaikuttaa tähän, teen kasvatusalustan sormituntumalla niin, että se on kunnolla ilmavaa, orkideakaarna happamoittaa sopivasti. Joskus olen vahingossa täyttänyt purkin huussikuivikesäkistä ja hyvin on toiminut silläkin. Välillä lisään mukaan juurrutushormonia tai kastan pistokkaan tyven siihen. Riippuu paljolti siitä, muistanko missä kyseinen tuote sattuu kulloinkin olemaan. Tähän seokseen tökkään pistokkaan ja kastelen koko pohjan ihan läpimäräksi, niin että pohjaviilloista tulee ylimääräinen vesi. Tarkistan pistokkaan asennon ja varmistan painelemalla, ettei mullassa ole ilmataskuja sen ympärillä. Sitten minimaailmaan taivaaksi pullon yläosa ja tarvittaessa teipillä ympäri, jos liitos on löysä. Korkki päälle ja valumavesien loputtua pullomaailma on valmis. Ja taas korostan nimeämistä. Jos pistokkaita on useammasta emokasvista, ne taatusti menevät sekaisin ilman jotain merkitsemistä jo käsittelyvaiheessa.

Tässä pullossa juurtumassa Femminello ryhmän sitruuna ( Citrus x limon) lajikenimeltään ’Incappuciato’

Juurrutus vie aikansa, hitaimmillaan joissakin lajeissa on mennyt yli puoli vuotta, nopeimmillaan juuret näkyvä pullon sisällä muutamassa viikossa. Taikasanat tässä ovat pohjalämpö ja valo. Juurrutusmatto on oiva väline, patteri yhtä toimiva tai vaikkapa vessan lattialämmitys. Tärkeää on kuitenkin saada pistokkaalle riittävästi valoa, eikä sen lähteen tarvitse olla mikään hieno kasvivalo. Kuitenkin mahdollisimman tehokas valo on tarpeen. Välillä kannattaa aukaista korkki ja nuuhkaista haiseeko home. Yleensä tuoksu on multava ja kesäinen. Jos lehdet irtoavat, ne kannattaa onkia pois pullosta. Luulen, että päivittäinen pullon kurkistelu ja kääntely saa kasvit lopulta ahdistuksesta työntämään juuret multaan, se on niiden keino vihdoin saada olla rauhassa yli-innokkaalta tirkistelijältä.

Pistokkaiden hankkiminen on oma lukunsa. Keväällä, kun pakkaset hellittävät ja talvella kun Pekka Pouta lupailee suojaa, lähtevät kirjeet aarteineen harrastajalta toiselle. Sitrusryhmässä pohditaan kuka leikkaa ja mitä leikkaa ja kenen juurrutukset ovat onnistuneet.

Meillä on tuottavia puita yli 40 lajia tai lajiketta, enempää ei tarvitse, voisi joku sanoa. No tottakai tarvitsee, vastaa innostunut hapannaama ja vie pistokkaita viemisiksi ystävilleen.

https://www.blogit.fi/ihanaisen-sitruunainen-arki/seuraa

Kirjoittanut RA

Hapannaamainen sitrusharrastaja eteläisestä Hämeestä

8 kommenttia

  1. Ai että miten hieno juttu. Sampetti, kun sen ainoan sitruunapuuni menin tappamaan. Olisinpa ymmärtänyt jotain juurruttamisesta silloin.

    1. Hei, kun nyt yllytit niin onkohan mahdollisuuksia saada ’nakkipuusta’ pistokas? Se näytti vallan mahtavalta tapaukselta! Juuri törmäsin blogiisi ja erittäin mielenkiintoista luettavaa; itsellekin kun noita sitruksia on kertynyt 🙂

  2. Hei, olen jo vuosia sitten hurahtanut sitruksiin, mielelläni liittyisiin sitrusryhmään josta kirjoitit, mistä löytäisin sen? Ps. Mitä mieltä olet baukkarin valmiista sitrusmullasta? Terv. Marianna ruutala

    1. Heippa! Löydät sitrusryhmän facebookista ihan nimellä SITRUKSET. Baukkarin mullasta en osaa sanoa oikein mitään, kun sekoittelen itse omat kasvualustani. Siitä pitäisikin ehkä kirjoittaa oma teksti 🙂

  3. Kiitos! Baukkarin sitruskasvualusta vaikuttaa aika mineraalipitoiselta, samanlaiselta maalta kuin missä sitrukset kasvavat tarhoissa välimeren maissa. Ruukkukasvatuksessa ehkä toimii kuitenkin paremmin humuspitoisempi kasvualusta? Yhdessä jutussasi olit kertonut sekoituksesi. Oletko kokeillut, toimiiko hortensiamulta rodomullan sijasta? Mitä mieltä olet turpeesta jota kumpikin sisältää, se on aika kylmää?

    1. Minulla on välillä ollut rodomultaakin, riittää, että multa on hapanta. Toki kaarna on hapanta ja sen sekoittaminen mukaan sekä keventää, hapattaa että lannoittaakin hitaasti hajotessaan. Tuottajien kasvualusta muuttuu usein ihan betoniksi ajan kanssa tai välillä se on kovin savinen möykky. Turve on toiminut ihan hyvin mukana joukossa, mutta toki sen käytön eettistä puolta voi miettiä. Ilmavuus on tärkeää, siksi käytän ruukkusoraa osana seosta, ripaus seramista taas pidättää vettä ja ravinteita. Myös kookos toimii hyvin osana sitrusten kasvualustaa. Tuottajilta tulevat puut eivät useinkaan ole kauaa kasvaneet myyntipurkissaan, vaan niillä on juuripaakku vielä selkeästi erillään ruukun kasvualustasta. Jos taas alusta on kunnon betonia, voi juuripaakun irroittaminen mullan vaihdossa olla välillä työlästäkin.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *