Millainen sitruspuu miellyttää juuri minun silmääni?

Puutarhalla kävellessäsi huomaat, että kevät on tullut ja erilaiset sitrukset ovat ilmestyneet myyntipöydille. Saatatpa huomata sitruksia nykyään keskellä talveakin. Miksi kasvit näyttävät erilaisille ja millainen sopisi juuri sinun tai minun hankittavaksi?

Sitrusten rungon korkeudessa löytyy valinnanvaraa. Tässä kuvassa perusrungoilla noin 20 cm korkeusero. Matalammassa rungossa on kuitenkin isompi latvus, jolloin korkeampi runkoinen kasvi on selvästi pienempi.



Sitruksia voi kasvattaa itse siemenistä, mutta siementaimet eivät useinkaan ole emokasvin kaltaisia, siitä tarkemmin, kun palataan sitrusten siemenkasvatukseen enemmän. Puutarhalta ostetut taimet ovat yleensä vartettuja. Se tarkoittaa, että perusrunkona kasvaa jokin vahva lajike, usein kolmilehtisitrus (Citrus trifoliata). Se kasvaa ruukussa omilla juurillaan ja sen runkoon on vartettu jokin toinen lajike, nimikasvi, jolla kasvi myydään ja jonka hedelmiä tuotetaan. Jalonnuskohdan alapuolelta ei yleensä kasva kuin ajan myötä tukevoituva varsi, joskus sinne saattaa kasvaa pieni nysty, josta puhkeaa silmu, joka sitkeästi aloittaa kasvun kohti valoa. Tällaiset versot suositellaan yleensä nipsaisemaan pois, ellei halua kokeilla pistokaslisäystä niille.

Keltaisen nimilapun alapuolella näkyy erilainen lehtimuoto. Sieltä ponnistaa valoon kolmilehtisitrus (Citrus trifoliata). Jalo–osa tässä taimessa on sateenkaariappelsiini (Limone Meyer x Arancio doppio sanguigno)


Kasvin valintaan kannattaa käyttää aikaa.
• Katso, että kasvi näyttää muodoltaan sinun silmääsi miellyttävälle
• Tarkista, että se näyttää voimakkaan vihreälle ja siinä on mielellään nähtävissä uutta kasvua, nuppuja tai raakileita
• Kurkista lehtien alle, siellä ei saa näkyä ötököitä, vaaleaa pölymäistä ainetta tai seittiä
• Rungossa ja oksien tyvessä asustaa kilpikirvat, varmista, että näissä paikoissa ei näy ylimääräisiä lemmikkejä
• Jos on mahdollista valita useista yksilöistä, vertaile huolella, nosta kasvit rohkeasti alueelle, jossa voit katsoa niitä joka suunnasta


Myyntipöydällä voi joskus olla kolme sitruunaa, joissa kaikissa on samanlainen lajinimi, mutta ulkomuoto poikkeaa toisistaan selvästi. Yksi näyttää puulle, toinen pensaalle ja kolmas näyttäisi tukeutuvan johonkin häkkyrään. Eipä hätää, kaikki ovat ihan oikeasti sama kasvilaji, ne on vaan kasvatettu eri muotoihin. Laitan seuraaviin kuviin suunnilleen saman kokoiset pienet malliesimerkit, jolloin ero on helppo hahmottaa.

Perinteisesti puun näköinen sitrus, ns. kruunupuu, on helppo kasvatettava. Sen varsi ei kasva korkeutta, ainoastaan jalo-osa, joka siis on se kasvin latvaosa, kasvaa. Toki varsi paksunee ajan myötä, vähän kuten meille itse kullekin saattaa käydä. Pienissä tiloissa latvusta voi trimmata haluamansa kokoiseksi, sitrukset kestävät hyvin leikkausta. Jotkin lajikkeet toki kasvavat luontaisestikin hyvin kompaktisti. Mahdollisuuksien mukaan kruunun voi antaa kasvaa suureksi, sitrukset ovat paitsi välillä prinsessaihoisia, toisinaan hyvin joustavia.

Kumkvatin ja klementiinin risteytys ’Kuckle’ rungollisena muotona.



Säleikköpuu kasvaa nimensä mukaisesti säleikössä tai jonkinlaisessa telineessä tuettuna. Tavoitteena on saada pieneltä alueelta paljon kukkia ja hedelmiä. Yksi tai kaksi runkoa annetaan kasvaa piiskamaisiksi ja sitten ne kiinnitetään kiemuralle säleikköön. Tämä muoto vaati huoltoa, puu kasvaa ulos säleiköstä, ellei siitä leikata säännöllisesti.

Säleikköpuuna sileäkuorisitruuna eli meyerinsitruuna.


Pensassitruksessa samassa ruukussa kasvaa monta runkoa, jotka saavat kasvaa enemmän tai vähemmän vapaasti halunsa mukaan. Sitrus voi olla vartettu perusrunkoon tai siemenistä kylvetty. Siitä ei koskaan tule puumaista vaan se pysyy isonakin pensaana.

Pensasitruksen mannekiinina toimii ryppylimetti, jonka lehdet ovat monen itämaisen ruuan reseptistössä.


Valitset sitruksesi niin tai näin, kaikki sitrukset omassa muodossaan tuottavat paljon iloa. Tilan salliessa on hauskaa, jos kokoelmista löytyy monenlaisia ja -muotoisia kasveja. Siinäpä heti hyvä syy antaa sitruksille pikkurillin lisäksi ainakin nimetön ja pari peukkua.

https://www.blogit.fi/ihanaisen-sitruunainen-arki/seuraa


Kirjoittanut RA

Hapannaamainen sitrusharrastaja eteläisestä Hämeestä

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *