Hapannaaman taannoisella Italian matkalla saattoi ihan vahingossa mukaan tarttua joku sitrus. Ei tietenkään mikään iso, alle 2 metriä tietysti. Eikä kukaan meistä halua matkustaa yksin, pitäähän sitä kaveri olla, sitruksillakin. Joten ehkä niitä tuli sittenkin mukaan kaksi.
Kaikki kyllä ymmärtävät yskän, kun kurkistavat seuraavan kuvan hintalapun.
Nämä olivat myynnissä meidän lähikaupassa. Jos ostaessani olisin tiennyt kuinka tarina päättyy, olisin ostanut tuliaisiksi näitä myös kaverihapannaamoille.
Tokikaan näitä ei heti ostettu vaan asian yli piti nukkua yö. Vitsillä sitten reissukaverille, että ”Eipä menis paljon rahaa hukkaan, vaikka ei saisi noita Suomeen ja voishan ne jättää Giuliannalle”. Giulianna, tiedoksenne, oli meidän hotellin emäntä. Reissukaveri siihen että ”ymh”. No minusta se tarkoittaa selvästi ”Juu, olipa hirrrrrmuisen hyvä idea!” Seuraavalla kauppareissulla tulin sitten ostaneeksi kaksi kaikkein pienintä, matalinta ja säälittävintä puuta. Olisi sitten helpompi pakata ja postittaa. Reissukaveri vaan työnsi kärryä ja oli viisaasti vaiti.
Giulianna nauroi itsensä tärviölle, kun näki törökit portin pielessä. Hän arveli, että eipä osaa Italianpoika niitä Suomeen lähettää ja aika näytti, että hänessä on vähän ennustajan vikaa. Ajelimme paikalliseen yhdistettyyn kuriirin, postin ja silmienpyörittäjien toimipaikkaan. Tarkoituksena oli kysyä kuinka paljon mahtaisi arvon Posti-Pate tai Kuriiri-Keijo veloittaa moisesta lähetyksestä ja miten ne olisi toivottavaa pakata. Paikalla oli itse kuningatar silmienpyörittäjä. Kuuluvasti huokaillen hän ilmoitti hinnaksi 265 euroa. Kääntäjän avulla jäi epäselväksi olisiko hinta ollut yhdeltä vai kahdelta risulta. Selitti käsillä, jaloilla ja silmiään pyörittämällä, multapaakkujen ongelmallisuuden.
Huis hais hapannaama suhautti lähikauppaan, osti vesipullon, kelmua, tiskirättejä, pari kestokassia, kaksi bambukeppiä ja rullan jätesäkkejä. Nyt jo reissukaverikin pyöritteli silmiään, kun hapannaama irrotti paakkujen pussit ja puhdisti juuret mullasta. Kun ongelmana oli kerran multapussit…
Kostutetut tiskirätit kietaistiin juurten ympärille ja kestokassi tiukkaan tämän luomuksen ympäri. Sitten latvukset napakasti toiseen kestokassiin. Kun koko komeus bambutikuilla tuettuna vielä pujotettiin jätesäkkeihin ja kelmutettiin tiukaksi kääröksi, olisi Harry Potterkin ollut moisesta Huispaus-pötköstä kateellinen.
Vaan mitä sanoi Rouva silmienpyörittäjä. No, hän oli saanut Herra Ähisijän kaverikseen ja yhdessä asiaa tutkivat tovin jos toisenkin. Lopulta päätyivät sadan euron tietämille ja melkein jo hapannaama hikisenä ja kypsähtäneenä ehti kiroilla, kun tuhisten ja silmät pyörien kaksikko ilmoittikin, että eipä saa näitä oikeastaan millään konstilla lähettää Suomeen. Kas kasveja vaan ei voi lähettää. Hapannaama siihen, että viimeksi maksoi 30 euroa ja näillä on passitarrat kunnossa. Tässä kohden viisas reissukaveri kiitti kauniisti italiaksi ja nappasi hapannaaman ovesta ulos. En ehtinyt vielä hutkia ketään huispattimella.
Luutapakkaus vietti neljä vuorokautta meidän huoneen vessassa. Siitä sen nappasin lentokentälle lähtiessäni ja ajattelin, että ei ota jos ei annakaan. Tiskillä nostettiin matkalaukut hihnalle ja sitten silmät kirkkaana kysymään, että mitenkäs tämä pötkylä? Asia aiheutti kyllä pienen kentän vähäisessä henkilökunnassa hilpeyttä ja monenlaisia ehdotuksia sateli. Italian koneen kippari olisi ottanut sen käsimatkatavaraksi, mutta uskalsin epäillä ääneen koneenvaihdossa Finnairin henkilönkunnan mielipidettä. Lopulta päätettiin, että se menee lisämatkatavarana ruumaan ja pääsee perille ehjänä, tai sitten ei. Matkalaukun hinta oli 50 euroa ja sen maksoin mielelläni tämän shown jälkeen.
Siinä sitten koko henkilökunnan kanssa, siis kaikki viisi ihmistä, ja me harmittelimme, että tuli niin vähän näitä ostettua, kas mukaan olisi pakettiin sillä hinnalla mahtunut vaikka kymmenen tikkua. Sinne nämä kuitenkin tuupattiin hihnalle ja lupasin, että en valita, jos sattuvat tulemaan perille katkenneina. Harvoin lentokentällä tapaa niin hauskaa henkilökuntaa ja kun aikaa löytyi, ehdittiin monta vitsiä heittää puolin ja toisin. Ja kuinka mukava oli tavata tämän reissun englantia juttelevat ihmiset.
Helsingissä matkalaukut ilmestyivät hihnalle, mutta huispausluuta puuttui. Kunnes tajusin, että pitkänä pötkönä se löytynee hiihtolomalaisten suksipussihihnalta. Siellähän mokoma kierteli odotellen noutajaa. Taas talviseen yöhön palanneina lähdimme ajelemaan kohti kotia. Ennen nukkumista piti paketit vielä aukaista ja laittaa luudat vesiämpäriin.
Aamulla sitten reippaana multasäkit autotallista kainaloon ja luistinradanliukkaan pihan poikki pesuhuoneeseen sitrustelemaan. Kyllähän niistä vielä vallan puut sukeutui.
Klementiiniini ’Common’ vähän kiukutteli ja pudotti lehtiään, mutta tummaveriappelsiini ’Moro’ ei ollut matkailusta millänsäkään. Klementiini pääsi tukihoitoon muoviputkeen, kunnes uusi lehtikasvu alkoi näkyä. Ja kenellekään ei kerrota, että meillä jo ennestään oli moiset lajikkeet kotona. Ei ainakaan reissukaverille hiiskuta, jookos?
Olipa citruksilla matka. Kasveja saa EU:n alueelta tuoda omaan käyttöön. Päärynäpuu ja jotakin muitakin on kiellettyjen listalla mutta muistaakseni citrukset eivät siihen kuulu. Italia ja varsinkin Calabria ovat ongelmallisia kielen suhteen. Ja saadaanhan monesta muustakin asiasta ongelma tehtyä. Mutta kaunista aluetta Tropean alue,olen siellä kerran käynyt. Noita kasvin ja siementen tuontia selvittelin kun kävin Gdanskissa,sieltä tarttui yhtä ja toista mukaan. Siemeniä ja juurakoita. Seuraavaan käyntiin varustaudun isommalla laukulla. Hyvää kevättä sinulle ja sitruksille!
Hyvää kevättä myös sinulle!