Hapannaama yritti ylläpitää omia elintoimintojaan talven yli sitrusten kasvivaloilla. Helmikuussa talvihorros alkoi kuitenkin painaa niin vahvasti päälle, että päätimme lähteä hiihtolomalla käymään keväässä. Ostimme lennot eteläiseen Italiaan, Reggio di Calabriaan ja sieltä ajelimme autolla pieneen Tropean kylään. Automatkalla piti pari kertaa hieraista silmiään. Olivatko nuo silmänkantamattomat lehdot todellakin sitruspuita? Menomatkalla laskeutunut hämärä siirsi tutkimisen tulevaan, mutta pieni innostus sitrustarhoihin tutustumisesta nosti päätään.
Aamulla vuorenrinteessä olevan pienen hotellimme naapurissa kiekaisi kukko. Ihan kuin kotona kesällä! Päivän valjettua lähdimme laskeutumaan polkua alas kylään. Aamutuuli toi meren tuoksun lisäksi vahvana sitrusten kukkien tuoksun. Pihoilta kurkottelivat puut kohti hapannaamaa ja toivottelivat tervetulleeksi Italian köyhimmälle alueelle. Taivaan kultapallo helli talvesta väsynyttä mieltä, eikä viileä aamusää tuntunut kylmälle. Mielessä käväisi, että rikkautta ja köyhyyttä voi mitata niin monella tavalla.
Ensimmäinen päivä kului mukavasti omaan kylään tutustuen. Sitten otimme seikkailuasenteen ja lähdimme hyrryyttelemään Italian jalkaterään autolla. Alue on vuoristoista ja välillä serpentiiniteillä pelottikin, mutta nopeasti korkeuseroihin myös tottui. Korvien lukkiutuminen toki oli häiritsevää, mutta nieleskely ja haukottelu pelasti tilanteen. Selvisi, että Calabria on Italian sitrushedelmien kulta-aitta. Kylien ahtaiden kujien keskellä oli yht’äkkiä sitrustarhoja ja kerrostalojen välissä isommissa kaupungeissa oli tyhjiä tontteja joissa sitruunat kasvoivat siististi riveissä. Sitrustarhoja oli jatkuvasti nähtävillä ja osa niistä kymmenien hehtaarien laajuisia.
Pistäydyimme puutarhakaupoissa, joita oli paljon. Sitrusten hinnat olivat aivan toista kuin Suomessa ja lajikevalikoima oli uskomaton.
Itse Tropean kaupunki, tai kylähän se oikeastaan oli, lumosi meidät. Pystysuorat kalliot, joiden päälle talot oli rakennettu, sai miettimään millaisilla hermoilla on alueen rakennusmiehet varustettu. Siltoja oli paljon, sillä tiet kulkivat vuorten solissa ja kapeissa laaksoissa. Pohjoisen ihmisen silmään kauneus oli käsittämätöntä.
Ranta oli tyhjä, sillä italialaiset sanoivat nyt olevan kevät. Tätäpä ei hapannaaman reissukaveri ymmärtänyt vaan ui ja kellua lellutti päivittäin. Olihan vesi jo +12 asteista. Erikoista Tropeassa ja Calabrian aluella oli, etteivät ihmiset osanneet puhua kuin italiaa. Kääntäjä oli tarpeen joka paikassa. Myöskään avoimia ravintoloita ei tahtonut löytyä. Kesällä kuulemma vasta niitä avataan.
Talvi oli verottanut myös italialaisten hapannaamojen ruukkupuita. Kiinnitimme huomiota, että Buddhan käsi-lajikkeet olivat lähes lehdettömiä talven jäljiltä, vaikka kasvoivat suoraan maaperässä, ruukkusitrukset näyttivätkin paikoin ihan kotoisille.
Italialaisella vieraanvaraisudella ja ystävällisyydellä hotellin emäntä toi meille aamuisin huoneeseen tarjottimen jossa oli croissanteja, kahvia ja tuoreita sitruksia omasta puutarhasta. Läksiäisiksi saimme vielä omatekoista sitrusmarmeladia muutamia purkkeja. Etelä-Italiasta ei ehkä löydy perinteistä luksusta, mutta ihanaa arjen luksusta sitäkin enemmän. Turisteja ei paikalla näkynyt tähän aikaan vuodesta, mutta kauneus ja ihmisten ystävällisyys yhdistettynä auringon pehmeään kevätvaloon antoivat juuri sen mitä me kevätseikkailultamme haimme. Kävelykilometrejä kertyi kymmeniä, mutta vielä olisi ollut paljon nähtävää.
Kotona meitä odotti ihanan italialainen tuoksu. Omat sitrukset olivat aloittaneet kukinnan ja ilahduttivat meitä kevään odotuksessa.
